”Nuori Eino, Sinun kasvosi piirtyivät kotimaisemiisi ja valloittavat Rooman kukkulan.”

Ensimmäiset hetket Einon kanssa, tieto arvovaltaiselta Eino Leino- patsasraadilta 2018 heinäkuisena iltana Helsingin Kämpissä. Oli käynnistetty Eino Leinoa esittävä näköisveistosprojekti vetovastuussa sivistyshistorian dosentti Osmo Pekonen, asiantuntijoina professori Teivas Oksala, FT Panu Rajala ja kirjailija Esko Piippo. Veistosta oli suunniteltu jo pidempään Rooman Pincion patsaspuistoon sekä kotitalon edustalle Kajaanin Paltaniemeen.

Veistos esittää noin 20-vuotiasta Eino Leinoa vuoden 1898 tienoilla. Hän on tuolloin nuoresta iästään huolimatta julkaissut omia merkittäviä runokokoelmia, joista mainittakoon samana vuonna julkaistu teos Sata ja yksi laulua. Tästä kolmiosainen runoelma Hymni on ollut pääroolissa pohtiessani nuoren Einon ominaista olemusta ja sitä, mitä piirteitä tuoda esiin näköisteoksessa.

Veistosprojektin isähahmo Osmo Pekonen katseli taannoin vielä hieman keskeneräistä saviveistosta, jonka osuvasti nimesi Hymyileväksi Apolloksi. Tämä kuvastaa juuri sitä, mitä pyrin tuomaan esille. Rakkaus, runoilijan kutsumus ja toisaalta häivähdys yhteiskunnallista ajattelua siinä hetkessä, näkemystä. Hymyilevä Apollo. Leinon Hymni-kokoelman viimeinen osa. 

Veistos kuvaa selkeästi tunnistettavaa hahmoa nuorena, ilman päälle liimattuja symboleja kuten kirjaa, viittaa, lierihattua tai muuta vastaavaa rekvisiittaa. Päätös tehdä vain kasvot syntyi syventyessäni Einon maailmaan hänen runoja lukien ja raadin asiantuntijoiden kanssa tiiviissä yhteistyössä keskustellen. Näköisyys veistoksessa luo ääriviivat teokselle: sen sisällön ja viestin rakentaa ilme, ilmaisullinen ote ja asettelu. Juuri ennen veistosprojektin aloittamista oli julkaistu Panu Rajalan Virvatuli-teos, josta oli suuri apu Einon mielen maisemaan syventyessä.  Perspektiivi pidemmälle tulevaisuuteen kuvantui laajasti ja henkilökohtaisesti tässä teoksessa.

Eino Leino: katson kuviasi jotka valloittavat työhuoneeni, uneni. Silmäsi porautuvat olemukseeni. Luen runojasi, pohdin kasvojasi, käyn keskusteluja sinusta. Luen Hymnejä, sinä. Melankoliaa, herkkyyttä, suurta tietoisuutta, vahvuutta. Toivokkuus, lempi, lämpö, hymy. Itsetietoisuus ja leimu. Kuka olitkaan, jotta sinusta tuli se, joka olet edelleen? Kuinka sanasi osuvat ja syvyydessään valloittavat aina aikakaudesta huolimatta ja rajatta, koskettavat lukijaa tai kuulijaa. Inspiroivat taiteilijoita, lohduttavat surijaa, vievät sisällään syvälle – kuljettavat omaan itseen.

Sinä, Eino Leino. Sinun ääriviivasi ovat runojesi mittaiset: rajattomat piirrot suomalaisten kansallisidentiteetissä. Ääriviivasi sanoittavat katseemme suuntaa, puhuvat meidän suullamme.

Julkisessa tilassa olevan veistoksen konteksti on merkittävä osa sen tulkintaa, toisaalta veistos saattaa tuoda näkyväksi ja keskustelun alle ympäristönsä historiaa. Kotipihaansa palanneena Einolla on jo symbolinen arvo itsessään. Hän saa siis palata kotiinsa paljaana, vailla selityksiä ja tulkitsijoita, ilman niitä päälle liimattuja rekvisiittoja. Tällä haluan kuvata Einon mieltä ja sitä syvintä omaa.

Veistoksessa luovuin lopulta kirjasta, luovuin jalustaosan runosta. ”Kill Your Darlings” totesi Osmo oivasti. Einon ääriviivat piirtyvät hänen kasvunsa maisemasta. Kauniista päättymättömän järven ja korkean taivaan viitoittamasta luontomaisemasta, joka ikään kuin antaa tilaa ilmeen ja kasvojen lähemmälle tarkastelulle. Veistoksen herkälle muodolle ja kuitenkin plastiselle ilmeelle jota suun hymynväre sekä syvän katseen silmät hallitsevat. Pää kääntyy järvelle tyveneen ja kuohuihin, katse liukuu kotiovesta päättymättömään horisonttiin. Tämän palan kansallisidentiteettiämme tulemme viemään osaksi ikuista Roomaa, jonka olemus Teivas Oksasen sanoin on ympyrä. Sulkekaamme ympyrä Roomassa, Eino Leino.